Lauantai 1.7.

Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä ohjelmakartan suurempana (Avaa kuvan uuteen ikkunaan).

Ovet aukeavat klo 10

Pääsali

- Avajaiset
Klo:10:30-11:00
Nekoconin päävastaava/tiedottaja Jouni Holopainen avaa tapahtuman


- Taikatytöt - Anime-lehden päätoimittaja Jari Lehtinen
Klo:11:00-12:00
Kuinka kävi niin, että aamiaisen aikaan TV:ssä esiintyneistä pikkutyttöjen samaistumisen ja ihannoinnin kohteista tuli 1980-luvulla otakujen fanituksen kohde, 1990-luvulla maailmanlaajuinen menestys, ja lopulta 2000-luvulla karvaisten miesten myöhäisyön viihdettä? Mitä tapahtui matkalla Mahoutsukai Sallysta Mahoushojo Lyrical Nanohaan? Mihin maailmankirjallisuuden perusmyyttiin taikatyttö perustuu, ja kuinka käy, kun taikatyttö kasvaa aikuiseksi?


- Kolme kyynistä setää, jotka vihaavat juuri sinua - Jouni Holopainen, Esa Leppänen ja Antti Niemelä
Klo:12:00-13:00
Kolmen kyynisen sedän katsaus animeen ja sen ympärillä pyörivään fanikulttuuriin. Ei sovellu herkkähermoisille, eikä otakuille.


- Kendonäytös
Klo:13:00~14:00
Kendonäytöksen järjestää Kuopion Kendoseura ry - Shô Ken Kai puheenjohtaja Vesä Hätisen johdolla.


- Cosplay-kilpailu
Klo:15:00~17:00
Nekoconin cosplay-kisan ilmoittautuminen alkaa 8.5. Kisaan voi osallistua millä tahansa anime/manga/j-pop/j-rock tai vastaavalla puvulla (lisätietoja kilpailut-sivuilta).


- Cosplay-kilpailun palkintojen jako
Klo:18:00->
Nekoconin cosplay-kilpailun palkintojen jako.


Sivusali

- Kupoli-miitti
Klo:10:00-13:00
Kupoli-yhteisön yhteinen tapaaminen


- Tanssimatto-kilpailun karsinnat
Klo:13:00-15:00 & 16:00-19:00
Tanssimatto-kilpailun karsinnat, jossa katsotaan ketkä pääsevät sunnuntain finaaliin. Kisaan ilmoittautuminen tapahtuu lauantaina luokka 1:n tanssimattopeli-pisteellä. Ilmoittautuminen päättyy 30min ennen aloittelijoiden sarjan alkua. Tämän alkamisesta kuulutetaan tapahtumapaikalla. Osa tanssimattokisan karsinnoista voidaan myös pelata luokka 1:ssä, mutta tästä ilmoitetaan kyllä osallistujille. Tanssimattokilpailu on suunniteltu siten, että jokainen kiinostunut voi osallistua, eli tervetuloa kaikki ekakertalaiset sekä enemmän pelanneet (lisätietoja kilpailut-sivuilta).


Auditorio

- Kokemuksia: Mangan opiskelua Japanissa - Anna Stenman
Klo:12:00-13:00
Anna Stenman kertoo kokemuksistaan Kyoto Seikan yliopistosta, jossa hän opiskeli 5 kuukauden ajan mangan tekemistä. Mitä tarttui käteen vieraskielisestä opetuksesta? Millaista oli elo Japanissa? Yleisön omat kysymykset ovat tervetulleita.


- Anime- ja mangateollisuuden nykytila - Janne Kemppi
Klo:13:00-14:00
Japanilainen sarjakuva ja animaatio ammattilaisten näkökulmasta. Taidetta vai teollisuutta. Kustannuspaineet kotona ja ulkomaiden valloitus. Onko edessä uho vai tuho?


- Rytmipelit - Joonas Kapiainen, Raakel Hämmäläinen ja Lotta Watia
Klo:14:00-15:00
Esittelyssä erilaisia rytmipelejä, tunnetuimpina mm. Tanssimattopelit, Para Para Paradise, pop'n music sekä Donkey Konga. Esitelmässä tietoa myös Suomen tanssipelit ry:n toiminnasta.


- Impromanga-paneeli - Tiina Munde, Antti Myller, Mikko Jokinen ja Anna Stenman
Klo:17:00-18:00
Impromangan eli improvisaatiosarjakuvan tekoa käsittelevässä paneelissa kurkistetaan kulisseihin. Panelistit keskustelevat käytännön toteutuksesta, projektin koordinoinnista, impron piirtämisestä sekä monista muista aiheeseen liittyvistä seikoista.


Luokka 1

- Vapaata tanssimattopelailua, sekä mahdollisesti osa tanssimattokilpailun karsinnoista
Klo:11:00-16:00 & 17:00-19:00
Vapaata tanssimattoilua, jota voi kuka tahansa halukas kokeilla. Täällä voidaan mahdollisesti pitää myös osa tanssimatto-kilpailun karsinnoista, mutta tästä ilmoitetaan osallistujille erikseen tapahtumassa.


- Cosplay-kilpailun äänestyspaikka 1
Klo:16:00-17:00
Cosplay-kilpailun yleisöäänestys tapahtuu täällä sekä luokka 2:ssa. Vastanneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto


Luokka 2

- Kissankorvatyöpaja
Klo:11:00-15:00
Askartele itsellesi pörröiset kissankorvat. Materiaalimaksu 2e.


Yleisesti

- Piirustuskilpailu Kaikille vapaa piirustuskilpailu upeilla palkinnoilla (lisätietoja kilpailut-sivulta).


- Terästä ja testosteronia
Koko päivä
Terästä ja testosteronia on kuvallinen matka japanilaisen genre-elokuvan kulta-aikaan 50-luvulta 70-luvulle, jolloin Hiroshi Komatsun mukaan puolet Japanin elokuvateattereista oli sellaisia, ettei yksikään naispuolinen katsoja koskaan astunut niihin.

Näyttelyssä on esillä mm. Kinji Fukasakun, Bunta Sugawaran, Tomisaburo Wakayaman, Yasuzo Masumuran, Shintaro Katsun, Sonny Chiban, Seijun Suzukin ja Kenji Misumin elokuvien alkuperäisiä mainosjulisteita. Yakuzoja, samuraita, ninjoja, kauhua ja karatemiehiä. Terästä ja testosteronia olkaa hyvä!

Näyttely sijaitsee musiikkikeskuksen kolmannen kerroksen parvella.

Alkuun

Sunnuntai 2.7.


Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä ohjelmakartan suurempana (Avaa kuvan uuteen ikkunaan).

- Ovet aukeavat klo 10

Pääsali


- Japanilaisen sarjakuvan kieli - Janne Kemppi
Klo:11:00-13:00
Johdatus mangan tekniikkaan. Hahmojen perusstereotyypit, tarinankerronnan alkeet, aukeaman sommittelu sekä ilmaisun perusteet.

- Kunniavieraina Animelehden toimitus
Klo:13:00-14:00
Toimituspäällikkö Kyuu Eturautti, päätoimittaja Jari Lehtinen, sekä toimittajat Mauno Joukamaa ja Janne Kemppi


- Tanssimattokilpailu
klo:14:00-17:00
Kilpailun suuri, mahtava ja fantastinen finaali jossa pohjelihakset repeävät, kun titaanit kohtaavat.


- Päättäjäiset
Klo:17:00-18:00
Päättäjäisissä myös tanssimatto- sekä piirustuskilpailun palkintojenjako.

Auditorio


- MVVN – Multi-Verse Visual Novel - Ville Valtokari ja Petri Haikonen
Klo:11:00-12:00
Esityksessä käydään lyhyesti läpi VNML-kielellä Visual Novellien, sekä Deittisimulaattorien tekeminen MVVN-ohjelmaan.


- Suomi-Japani-Suomi
Klo:12:00-13:00
Keskustelua japanin kielestä ja sen kiemuroista. Vieraina kääntäjä Antti Valkama ja japanin kielen opettaja Kayoko Ichikawa-Itkonen.


- Mecha - Antti Niemelä
14:00-15:00
Mecha, eli robottianimen rooli koko animeviihdeteollisuuden historiassa on ollut merkittävä. Esitelmä valottaa mechan historiaa pääpiirteittäin, sekä käy lävitse mecha-designin eri vaiheita.

Luokka 1


- Piirustuskammio
Klo:10:00-17:00
Saavu piirustuskammioon taiteilemaan ja jakamaan vinkkejä muiden piirtäjien kanssa.

Luokka 2


- Kissankorvatyöpaja
Klo:10:00-13:00 & 14:00-16:00
Askartele itsellesi pörröiset kissankorvat. Materiaalimaksu 2e.

Alkuun


Alueen kartta

  • Paikan päältä löytyvät kahvio ja narikka
  • Narikkamaksu on 1e
  • Kaikkiin saleihin sisäänkäynti 2.kerroksesta. Pääsalista uloskäynti sivuovesta Nekotorille, 1. Kerrokseen.
  • Pääsaliin ruokien ja juomien vienti kielletty.
  • Kysymyksiä voi esittää 1.kerroksen info-pisteessä.


Nekotorin myyntipöydät

Paikalle on saapumassa myyntipöytiensä kanssa kyseiset henkilöt/firmat (näitä voi tulla vielä lisää) joten kannattaa varata mukaan rahaa mikäli tahtoo kotiin tuliaisia:

Kysymyksiä ohjelmistoon liittyen voi lähettää ohjelmavastaavalle

Alkuun

Yhteistyössä: